7.5.2025 Pk-yritysten konkurssit kasvussa – onko yrityksesi varautunut?
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2024 konkurssihakemusten määrä kasvoi viidellä prosentilla edellisvuoteen verrattuna, ja viiden vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna kasvu oli kolmanneksen. Erityisesti pienet yritykset ovat olleet haavoittuvaisia: yhden henkilön työllistäviä yrityksiä haettiin konkurssiin yli 50 % enemmän kuin viisi vuotta aiemmin.
Konkurssien määrä on ollut kasvussa neljättä vuotta peräkkäin. Vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä asetettiin konkurssiin 868 yritystä, mikä on enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2024. Maaliskuussa 2025 saavutettiin kuukausikohtainen ennätys, kun 309 konkurssia pantiin vireille. Nyt kuluvana vuonna maaliskuun loppuun mennessä aloitettiin 80 yrityssaneerausta. (Lähde: Konkurssiasiamiehen toimisto)
Alueellisesti tarkasteltuna konkurssihakemusten määrä kasvoi vuonna 2024 lähes kaikissa suurissa kaupungeissa ja maakunnissa. Esimerkiksi Vantaalla hakemusten määrä yli kaksinkertaistui viidessä vuodessa, mutta Helsingissä määrä päinvastoin väheni kolme prosenttia. Ahvenanmaata lukuunottamatta konkurssihakemusten määrä on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana kaikissa maakunnissa.

Vaikka rakentaminen oli poikkeus ja näytti lieviä elpymisen merkkejä sitten vuoden 2023 ja 4220 konkurssin, useat muut toimialat – erityisesti kiinteistöala – kohtasivat merkittäviä haasteita. Myös alueellisesti kehitys oli epätasaista. Mikä siis neuvoksi pk-yrittäjälle vuonna 2025?
1. Kassanhallinta on elinehto
Konkurssin taustalla on usein erilaisia maksuvaikeuksia – laskujen kasaantumista, myöhästyneitä maksusuorituksia ja odottamattomia kuluja, joihin ei ehditä reagoida ajoissa. Epävarmoina aikoina on erityisen tärkeää, että yrityksellä on selkeä näkemys tulevista tuloista ja menoista. Jos ennuste näyttää heikolta, lisärahoitukseen tai kustannusten sopeuttamiseen kannattaa tarttua ennen kuin tilanne ajautuu kriisiin. Kassanhallinnan ajantasaisuus ja ennakoitavuus voivat ratkaista, selviääkö yrityksesi seuraavasta taloudellisesta kuopasta.
2. Varmista joustava rahoitus ennen kuin tarvitset sitä
Rahoitus harvoin on ongelma – paitsi silloin, kun sitä ei ole. Cityrahoitus tarjoaa lainalimiittejä, laskurahoitusta ja yrityslainoja ilman vakuuksia. Hakeminen onnistuu helposti verkossa. Kun rahoitus on järjestyksessä ennen investointia – olipa kyse henkilöstön palkkaamisesta, laitehankinnoista tai markkinoinnin tehostamisesta – päätöksiä on helpompi tehdä ja toteuttaa nopeasti. Tämä mahdollistaa myös nopean reagoinnin yllättäviin tilanteisiin – tai suunniteltuun kasvuun.
3. Rakenna taloudellista puskuria
Tilauskantaa voi olla hankalaa ennakoida ja arvioida, mutta taloudellinen puskuri tuo turvaa. Lyhytaikaisella rahoituksella tai lainalimiitillä voit jakaa investointikustannukset pidemmälle aikavälille, jolloin yllättävät kulut eivät rasita kassaa liikaa. Laskurahoitus taas antaa liikkumavaraa etenkin silloin, kun tulovirta notkahtaa tilapäisesti – esimerkiksi kausivaihteluiden tai asiakkaan maksujen viivästymisen vuoksi. Näin voit säilyttää maksukykysi silloinkin, kun tulovirta heikentyy hetkellisesti.
4. Hanki apua päätöksenteon tueksi
Rahoitusvaihtoehtojen kirjo voi tuntua monimutkaiselta, erityisesti kiireisen arjen keskellä. Siksi ei kannata epäröidä pyytää apua – jo lyhyt keskustelu asiantuntijan kanssa voi auttaa tunnistamaan tarpeeseesi sopivimman rahoitusratkaisun ja välttämään turhia riskejä. Meidän työmme on olla aina yrittäjän apuna ja tukena. Voit keskittyä sillä välin omaan ydinosaamiseesi.
Miksi pk-yritykset kaatuvat?
Konkurssien taustalla on usein yhdistelmä tekijöitä, kuten muutokset tilauskannassa, maailmanpoliittiset tekijät, yrittäjään tai yrittäjiin liittyvät henkilökohtaiset haasteet, heikko kassavirta, vaikeudet rahoituksen saamisessa tai yllättävät kulut. Pk-yrityksille erityisen haastavaa on ollut rahoituksen saatavuus: uusimman Pk-yritysbarometrin mukaan joka kolmas yritys ei hae rahoitusta tarpeesta huolimatta. Tämä voi johtua tiedonpuutteesta, epävarmuudesta tai aiemmista huonoista kokemuksista. Tai yksinkertaisesti siitä, että rahoituksen hakua mietitään aivan liian myöhään.
Kuinka Cityrahoitus voi auttaa?
Cityrahoitus tarjoaa pk-yrityksille joustavia rahoitusratkaisuja, kuten yrityslainoja vakuuksilla tai ilman, lainalimiittejä ja laskurahoitusta. Näiden avulla yritykset voivat hallita kassavirtaa, tehdä tarvittavia investointeja ja varautua yllättäviin menoihin. Lisäksi Cityrahoitukselta saat aina asiantuntevaa neuvontaa rahoitusratkaisujen suunnittelussa, jotta voit löytää juuri yrityksesi tarpeisiin sopivan ratkaisun.
Laita meille hakemus täältä ja katsotaan yhdessä, miten on järkevintä edetä!