13.12.2021 Inflaatio – mitä se on?

Pandemiakriisistä toipuvaa taloutta seurataan nyt tarkasti ja mielenkiinnolla. Koronan aiheuttama talouskriisi on ollut syvä, mutta talouden elpyminen on ollut suhteellisen nopeaa. Yksi talouden mittareista on inflaatio, jonka kiihtyminen on ollut viime aikoina nopeaa, mutta mitä inflaatio oikein tarkoittaa?
Inflaatiossa siis rahan reaaliarvo laskee, kun talouden yleinen hintataso nousee laaja-alaisesti. ”Silloin yhdellä eurolla saa vähemmän kuin ennen, eli euron arvo laskee”, Euroopan keskuspankin artikkelissa kirjoitetaan. Suurin painoarvo on tuotteilla, joihin käytetään alun perinkin paljon rahaa, kuten bensiini tai sähkö, mutta inflaatiota mitattaessa otetaan huomioon kotitalouksien kuluttamat päivittäistavarat, kestokulutustavarat ja palvelut. Näitä vuoden aikana hankittuja tavaroita ja palveluita voidaan kuvata kulutuskorina, jolloin joka vuoden kulutuskoreja voi verrata keskenään rahan arvon muutosten selvittämiseksi.
Tavallisimmin inflaation mittaamiseen käytetään kuluttajahintaindeksiä, mutta sitä voidaan mitata muillakin mittareilla, kuten palkkakustannusten kohoamisen mukaan ansiotasoindeksillä. Rahan reaaliarvon laskusta kärsivät ne, jotka ovat säästäneet käteisenä rahana tai sijoittaneet pankkitalletuksiin, ja hyötyvät lainaa ottaneet ja ne, jotka ovat sijoittaneet arvonsa säilyttäneeseen kohteeseen. Esimerkiksi käytännössä nollakorkoisilla säästötileillä rahaansa makuuttava menettää tällä hetkellä n. 5% säästöjensä arvosta vuositasolla. Samoin käy patjan alle pahan päivän varalle työnnetyille varoille. Rahaa on edelleen se sama summa, mutta sen arvo pienenee.
Kuluttaja voi suojautua inflaatiolta helpoiten esimerkiksi sijoittamalla matalakuluisiin indeksirahastoihin. Indeksirahastot sijoittavat varoja tietyn vertailuindeksin (esim. Helsingin pörssin OMXH25 indeksi) ”automaattisesti” ja näin ollen kulut pysyvät huomattavan pienenä aktiviisesti hallinnoituihin rahastoihin nähden. Aktiivisesti hallinnoiduissa rahastoissa juoksevat kulut voivat helposti olla 1-2% luokkaa. Indeksi rahastoissa kuluissa päästään kymmenesosaan. Osakemarkkinoiden keskimääräinen tuotto pitkällä aikavälillä on 8-9%. Jos inflaatio pysyy 5% tasolla, tarkoittaa indeksirahastoon sijoittamisen tuottavan 3-4% miinus kulut. Mitä pienemmät kulut, sen enemmän jää sen kuuluisan viivan alle kasvamaan korkoa korolle. Mikäli puolestaan pitää rahojaan siellä patjan alla tai säästö/käyttötileillä, on vuotuinen tuotto-odotus tällä hetkellä -5%. Ero on siis valtava.
Inflaatiolla on suuri rooli myös pankkitoiminnassa, sillä se vaikuttaa korkotason lisäksi lainanmyöntöehtoihin ja sijoitusten tuottoihin. Inflaation heikentää myös kuluttajien ostovoimaa. Maltillinen inflaatio ja inflaation torjunta yleisestikin nähdään talouspolitiikan yhtenä tärkeimpänä tavoitteena Suomessa ja muissakin länsimaissa, sillä inflaatio aiheuttaa epävarmuutta sekä yrityksille että kuluttajille.
Tilastokeskus kertoo 15.11.2021 julkaistussa tilastossa inflaation nousseen syyskuun 2,5 prosentista lokakuun 3,2 prosenttiin. Tämä 0,8 prosentin muutos selittyy mm. sähkön kallistumisella eli odotettavaa on, että loppuvuoden aikana inflaatio vielä kiihtyy. Koko euroalueen inflaatio lokakuussa oli 4,1 prosenttia ja vastaavasti Yhdysvalloissa yli 5 prosenttia.
On mielenkiintoista nähdä, miten maailmantilanne ja toipuminen koronasta vaikuttaa korkojen tasoon, talouspolitiikkaan ja kuinka inflaatio etenee. Euroopan keskuspankki on asettanut inflaatiotavoitteeksi kaksi prosenttia ja sen odotetaankin hidastuvan tulevana vuonna. ”Talouden avautumisesta ja elpymisestä johtuvan inflaatiopiikin arvioidaan olevan pääosin tilapäinen.” (Euro&Talous )
Mikäli inflaatio kiinnostaa ja miksi ei kiinnostaisi, kannattaa ehdottomasti katsella ja / tai kuunnella Nordnetin Martin Paasin ja Miikka Luukkosen viime torstainen Rahapodi -podcast aiheesta.
Kaupallista viikon jatkoa!