6.10.2023 Konkurssiaallon harjalla

Published by Cityrahoitus on


Tänä vuonna konkurssihakemuksia on jätetty 3 200 hakemuksen vuositahdilla. Elokuun suhdanne-ennusteen perusteella tahti asettuisi tänä ja ensi vuonna noin 3 350 konkurssihakemuksen vuosivauhtiin, kirjoittaa OP Ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen blogissa. Puhutaan siis hyvin ikävästä ennätyksestä, jota olemme Suomessa rikkomassa ennusteiden mukaisen hakemusmäärän kivutessa jopa yli vuosien 2007-2009 finanssikriisin lukujen.

Kuitenkin lukuja pyöritellessä tulee myös ottaa huomioon yrityskannan kasvu, Heiskanen jatkaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yritysten määrä on kivunnut 350 000 yrityksestä 450 000 yritykseen, jolloin konkurssien määrä suhteutettuna yritysten määrään jää alle konkurssiennätysten vuosien. 100 000 yritystä lisää Suomen yrityskantaan tarkoittaa myös suurempaa ”luonnollista poistumaa”.

Arviot ovat aina arvioita ja syytä paniikkiin ei ole. Vaikka konkurssien määrä on hälyttävä, menetettyjen työpaikkojen ja työtuntien määrä vaikuttaa edelleen vakaalta. Rehellinen konkurssi on luonnollinen osa talousmarkkinaa, kaikki yrityksen eivät yksinkertaisesti voi menestyä. Konkurssi poistaakin kannattamattomat yritykset markkinoilta, jotta kannattavat voivat toimia.

Kuitenkin Suomessa konkurssiin liittyy usein suurta häpeää ja epäonnistumisen leima. Esimerkiksi USAn Piilaaksossa nähdään, että ”yhden konkurssin tehnyt yrittäjä osaa ehkä vähän jotakin alastaan, mutta kahden konkurssin tehnyt yrittäjä alkaa jo hallita oman toimialansa asiat ja häneen kannattaa luottaa, joten hänet voidaan mielellään ottaa vaikkapa yhteistyökumppaniksi tai osakkaaksi”, kertoo yrittäjä Asmo Saloranta konkurssia käsittelevässä artikkelissa. Myös neljä konkurssia tehnyt Johannes Laine kertoo avoimesti konkursseistaan ja niihin liittyvistä tunteista Yrittäjien jutussa ja sanookin suhtautumisen konkurssin tehneeseen joissakin piireissä olevan varsin ikävää.

Maksukyvyttömän yrityksen voi hakea konkurssiin velallinen itse tai yrityksen ulkopuolinen velkoja. Harmillista on, että yrittäjä voi kärsiä konkurssin haitoista pitkään henkisen iskun lisäksi rahallisesti: konkurssista aiheutuu maksuhäiriömerkintä luottotietoihin heti, kun hakemus saapuu käräjäoikeuteen. Suomessa lähes 400 000 ihmisellä on maksuhäiriömerkintä, mutta vuoden 2022 luottotietolakimuutoksen myötä maksuhäiriöstä ei tarvitse kärsiä enää niin pitkään. Jatkossa merkintä poistuu 30 päivän kuluttua perittävän velan poismaksusta.

Konkurssi ei ole tavoitetila, mutta ei myöskään rangaistus. Jotta voi onnistua, on joskus epäonnistuttava ja parhaimmillaan konkurssi vapauttaa resursseja, aikaa ja rahaa, tehokkaampaan käyttöön markkinoilla. Yrittäminen on riskinottoa ja aina hyvätkään ideat kovalla työllä eivät menesty toivotulla tavalla.

Kuljemme kanssasi ylä- ja alamäissä. Muista kuitenkin, että lainaa on mahdotonta saada, jos yritys on jo konkurssikypsä. Näin myös rahoitusyhtiöt tekevät osansa yrityksen riskienhallinnassa ja maksukyvyn arvioinnissa: otettu laina tulee kyetä myös maksamaan takaisin, eikä ole kenenkään eduksi lisätä konkurssipesän velkataakkaa.

Uskalla yrittää ja ottaa hallittuja riskejä. Hyviä aikoja on vielä edessä!