3.1.2022 Kiitos menneestä vuodesta 2021!

Taas yksi vuosi on saatu päätökseensä. Pandemian täytteinen vuosi oli monessa yrityksessä haastava, niin meilläkin. Jokainen yritys on joutunut omalla tavallaan kärsimään koronapandemian aiheuttamista välittömistä tai välillisistä vaikutuksista, mutta kuten yritystoiminnassa yleensä, pitkäjänteisellä omaan tekemiseen keskittymisellä ja sen optimoinnilla on päästy usein hyviin lopputuloksiin. Uusi vuosi avaa aina uusia mahdollisuuksia. Read more

By Cityrahoitus, ago

20.12.2021 Mistä on yrittäjä tehty?

Meitä yrittäjiä toimii mitä erilaisimmilla aloilla ja laaja-alaisimmissa tehtävissä. Yrittäminen ei vaadi tiettyä pohjakoulutusta, alaa tai työhistoriaa, mutta tietyistä henkilökohtaisista ominaisuuksista on todetusti hyötyä. Yrittäjyys on monelle työtavan lisäksi myös elämäntapa ja ideologia, joka näyttää myös periytyvän, sillä yrittäjäperheen lapset työllistävät itsensä yrittäjinä tavallista useammin. Kuka sitten sopii yrittäjäksi ja minkälaiset Read more

By Cityrahoitus, ago

25.10.2021 ”Palvelu ei maksa sinulle mitään” – Mihin se koira on siis haudattu?

Cityrahoituksen toiminta perustuu yhteistyöhön rahoitusyhtiöiden kanssa. Emme siis myönnä rahoituksia tai lainaa euroakaan itse, vaan etsimme ja kilpailutamme asiakkaan puolesta eri rahoitusvaihtoehtoja. Asiakkaamme ei maksa palvelustamme mitään, mutta saa rahanarvoista etua niin henkilökohtaisen palvelun kuin rahallisten sekä ajallisten säästöjen muodossa. ”No onko teidän komissio sitten leivottu lainani hintaan sisään?” Yksiselitteisesti: EI. Saamme Read more

By Cityrahoitus, ago

8.10.2021 Mikä käyttöpääoma?

Cityrahoitukselle lähetetyissä lainahakemuksissa lainan yleisin käyttötarkoitus on käyttöpääoma. Vuonna 2019 käyttöpääomaan lainaa hakivat 37 prosenttia kaikista hakemuksista. Vuonna 2020 vastaava luku oli 36 prosenttia. Käyttöpääoma on sanana monelle tuttu, ja lainan käyttötarkoituksena se voi pitää sisällään paljon erilaisia asioita ja tilanteita. Mutta mitäs se käyttöpääoma nyt olikaan?  Laskukaavana käyttöpääoma määritetään Read more

By Cityrahoitus, ago

17.9.2021 Kasvua investoinneilla

TIlastokeskuksen 17.9.2021 päivitetty Talouden tilannekuva kertoo yritysten tekemien investointien kääntyneen kasvuun vuoden 2021 ensimmäisellä vuosineljänneksellä 0,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Vuoden 2020 kolmannella neljänneksellä investoinnit laskivat 9,1 prosenttia ja neljännellä neljänneksellä 1,5 prosenttia. Erityisesti metsäteollisuus (122,6%) ja kaivostoiminta ja louhinta (8%) kasvoivat investoinneissa, kun taas suurimmat laskut (-24,6%) nähtiin kuljetuksen ja varastoinnin Read more

By Cityrahoitus, ago